Lotus F1 julkisti 2015 menopelin- analyysi ja vertailu

27.1.2015 By:RV

Alkusanat

 

Lotus F1 julkisti eilen uuden F1 autonsa vuosimallia 2015, nimeltään Lotus E23. Kiivaan kehitystyön jälkeen on syntynyt konsepti, jota hiotaan vielä pitkin kautta ja varsinkin tulevissa talvitesteissä. Auton ulkomuoto saattaa muuttua vielä paljon. F1 kausi 2015 alkaa Melbournessa 15.3. Kuskeina toimivat viimevuotiset Romain Grosjean sekä Pastor MaldonadoClarisse Hoffmanin, Lotus F1-tiimin mediakommunikaattorimanagerin (media communications manager) kanssa tekemämme yhteistyön kautta voimme ilolla julkistaa kuvat kyseisestä autosta. Kaikki kuvat omaa Lotus F1- ja ne on tarkoitettu medialle. Johtava analyytikkomme vertaa entistä, vuoden 2014 E22 autoa vuoden 2015 E23 autoon.

Yleiskuva

e23

2015-E23

e22

2014-E22

 

Auto on pysynyt pääväreiltään samanvärisenä. Sponsoreiden paikkoja on muuteltu, ei sen kummempia. Hiilikuidun alla sykkii kuitenkin tällä kertaa Mercedeksen, eikä viimevuotisen Renaultin valmistama 1.6 litrainen V6. Oliko vaihto kannattava- mene ja tiedä. Viime vuonna mersu oli kuitenkin ehdoton ykkönen moottoreissa. Tehot ovat varmasti nousseet kaikissa moottoreissa.

 

Edestäpäin

e23etu

 

2015-E23

e22etu

2014-E22

 

Suurimpana muutoksena edestä katsoen viimevuotinen radikaali kaksipäinen nokka on vaihtunut viimevuotisen Mercedeksen tyyliseksi. Viime vuoden etusiivet olivat sekalainen sakki, oli kyseinen normaalihko matala nokka, joka ei mene etusiiven yli (Mercedes), jokseenkin samanlainen lisävarrella eri variaatioina (Force India, Marussia, Toro Rosso, McLaren, Williams, Sauber, Red Bull), Lotuksen tuplanokka, Caterhamin laatikko kartiolla sekä Ferrarin pölynimuri. 2015 kaudelle tehtiin jopa sääntömuutos estämään nämä innovaatiot. Tähän mennessä julkistetuista autoista Williamssissa sekä Force Indiassa on pieni nenä, toisin kuin Lotuksen vastaavassa.

 

Härpäkkeiden määrä ja muoto on pääpiirtein sama. Näitä saatetaan muutella pitkin kautta, ei ole ihme jos Monacossa nähdään eri härpäkkeet kiinni. Siipi on hieman eri kulmassa suhteessa runkoon. Jousituksessa päädyttiin silmällä katsoen 2014 loppuvuoden tapaiseen, erona tietysti 2014 alkuvuonna ollut FRIC, joka kiellettiin kesken kauden. (Kuva Monacosta 2014) Ilman sisääntuloaukot ovat hieman eri muotoiset ja niissä on enemmän pyöreyttä, luultavimmin aerodynamiikan takia. Kamerapaikoilla kikkailusta on luovuttu. (vaakasuorat sojottavat lätkät kiinni rungossa etusiiven ”yllä”)

 

Takaapäin

e23taka

2015-E23

e22taka

2014-E22

 

En pysty tämän kuvan perusteella arvioimaan kunnolla uuden auton suutinta. Pyöreä se on ja kaasua sieltä virtaa. Säännöt rajoittavat suuttimen käytännössä yhteen malliin. Ylhäällä takana kaareva muoto takasiivessä on hieman erilainen. Diffuusorista ei voi kuin arvailla, tuolla pimeydessä se (ehkä) on. ”Apinanistuin” on korvattu ohuella muotoilulla levyllä. Takasiiven pitkiä sivureikiä tullaan miltei varmasti muuttelemaan kauden aikana alavoiman tarpeen mukaan.

 

Sivusta

e23sivu

2015-E23

e22sivu

2014-E22

 

Yläkamerapaikan muoto on lievästi erilainen, vähän kaarevampi uudessa. Perän laskeva kulma on erilainen. Näistä kuvista huomaa sponsorien uudet logopaikat hyvin. Uudessa autossa toistuu kaksi kultaista vauhtiraitaa ja punaisesta on osin luovuttu. Vauhtiraitojen suorituskyvystä on kiistelty vuosikymmeniä, mutta 2015 mallissa ne ovat nätit ja antavat ainakin 5 heppaa lisää.

 

Loppusanat

 

Paras auto tähän mennessä julkaistuista 2015 F1-koreista mitä ulkonäöstä voi päätellä. Aerodynamiikka saattaa olla kuraa tai on olematta, sitähän emme tiedä. Mersun moottori vauhdittaa Lotusta luultavimmin paremmin kuin 2014 rönö ja Listamedia odottaakin Lotuksen vievän reilusti yli viime vuoden 10 pistettä. Romain Grosjean ja Pastor Maldonado ovat ailahtelevia mutta hyviä kuskeja. Kritiikkiä kohisee molempien kavereiden kolariherkkyydestä. Molemmat ovat kuitenkin palkitopallimiehiä, Maldonado jopa voittaja 2012 Williamssilla, joka on pienimuotoinen ihme ja on tae miehen nopeudesta. Jolyon Palmer sai testikuskin paikan Lotukselta ja on yksi parhaista junioreista. Tiimi yrittää parantaa vuodesta 2014, joka oli lähes täysi fiasko. Seuraava F1-autojulkistus on McLarenin auto, jossa nähdään nostalgiaa herättävä Hondan moottori.

About Listamedia

Listamedia on vuonna 2014 perustettu vapaa ja muista mediataloista riippumaton media. Yhteydenotot osoitteeseen: listamediafin@gmail.com

Post Navigation