Todellisuus pakolaisuudesta ja terrorista: lue Ahmud Mohammadin koskettava tarina

 

13.7.2017 By:RV
abdulmohammad

Ahmud Saldo Mohammad (jossain muualla kuvan ottohetkellä)

 

Listamedia, tunnettu monikulttuurisen unelman sekä ihmisoikeuksien, maahanmuuton ja inhmillisyyden empaattinen puolustaja sai käsiinsä koskettavan tarinan, jota ei voi jättää julkaisematta. Kyseessä on mukavan Syyrialaisen Ahmud Saldo Mohammadin tarina, joka sai toimittajamme, raavaan miehen, purskahtamaan spontaaniin itkuun. Tällaisia kohtaloita on miljoonia ja sinivalkoista verta läpi vuotava Listamedian toimituksen sydän tahtoo kertoa, mitä todella on todellisuus pakolaisuudesta ja pakolaisista, joita muussa mediassa usein halveksutaan. Ahmudin tarina kertoo, minkälainen on tavallinen Suomeen tullut pakolainen.

Mohammadin tarina on koskettava kuvaus siitä, miten urheita miehiä Syyriasta lähtee etsimään parempaa elämää perheelleen. Ahmud syntyi 1980 absoluuttisen köyhiin oloihin. Lapsuudessa Ahmud elätti kahdeksanhenkisen perheensä yksin keräten roskia, perheensä ensimmäisensä lapsena. Hänen äitinsä ja isänsä olivat neliraajahalvaantuneita ja tarvitsivat jatkuvaa hoitoa.

Koko lapsuus oli huolta perheestä. Ahmud menetti ensimmäisen siskonsa lehmänkaupoissa. Toinen sisko, Saleem Saldo Mohmarrad menetettiin kun Ahmudin äiti vei hänet päiväkotiin. ”Isis hakee sut”, niin haki. Höperö setä, joka oli perheen elätti, liittyi Isiksen joukkoihin sen jälkeen, kun hänen henkeään uhattiin veitsellä. Ahmudin veljet keskittyivät loisimiseen ja rottailuun, jota Ahmud kyllä ymmärsi; ”mitä vain toisen takia”, periaate, jota Ahmud pitää ikuisesti pyhänään. Ainoana työkykyisenä hän meni ja uhrasi oman koulutuksensa perheensä hyväkseen, keräten roskia slummin takana ja myyden niitä eteenpäin.

Elämä oli vaikeaa. Koko ajan sai pelätä henkensä edestä. Isis teki iskuja jatkuvasti ja koko kaupunki oli kappaleina, mureana savipölynä toistuvista pommituksista. Joka ilta partio kävi ja ampui muutaman naapurin vain peloitteeksi. Liity meihin tai elä pelossa. Ahmud pelkäsi joka ilta, että tänään on se ilta, kun he koputtavat. Tänään on se ilta, kun luoti osuu kohdalle.

Roskia kerätessään Ahmud alkoi tutkia mitä ihmeellisimpiä asioita. Hänellä on tutkijan ja keksijän ajattelutapa. Elekroniikkaromun seassa hän huomasi Nutorolan kapistuksen, jonka hän piti. Hän alkoi tutkia sitä pitemmälle ja löydettyään toisen samanlaisen, hän käsitti, miten mullistava viestintäkeksintö hänellä on käsissään. Miksi meillä ei ole näitä joka savimajassa?

Mohammad otti yhteyttä Suomen suurlähetystöön. Hän aloitti ja ylläpiti Syyrian Suomen suurlähestystön kautta yllä kirjeenvaihtoa Olli Jormalan kanssa. Hänen mielestään teknologia täytyi saada mahdollisimman monen ihmisen käsiin, mutta painotti Jormalalle, ettei tahdo julkisuutta. Mohammadin teot viestintäteknologiassa ja Nukian menestyksessä ovat melkein joutuneet ikuiseen unohdukseen.

Lähetystössä huomattiin Ahmudin teot ja kyvyt ja huolimatta olemattomasta koulutustaustaan Ahmud sai stipendiin arvostettuun Syrian Institute of Technologyyn. Syrian Institute of Technologyssä Ahmud keskittyi lentoinsinöörilentäjän ja lääkärin opintoihinsa. Opiskelu oli vaikeaa, koska loppupäivät kuluivat yhä kaatopaikkatyöläisen hommissa sekä perheenhoidossa.

Koulussa olleessaan Mohammad luki paljon yliopiston kirjastolla Kalevalasta, Talvisodasta, Suomesta, saunamakkarasta, Lauri Törnin ja Christian Uckin urhoollisista teoista. Voisiko tuo olla totta? Miten meidän yhteiskuntamme täällä on niin erilainen? Hän kertoi kahdelle veljelleen, Abhillahille ja Ahmurradille mitä oli lukenut. ”Voisiko se olla totta?”, veljekset pohtivat ja unelmoivat tuhansien järvien maasta.

Ahmud valmistui kahdessa vuodessa lääketieteen tohtoriksi, lentoinsinöörilentäjän kandidaatiksi sekä rahoituksen häräksi. Vanhemmat olivat jo poismenneet ja elämä yhtä ankeaa. Opintojensa jälkeen hän ja hänen kaksi veljeään tekivät suunnitelman, miten he lähtevät Eurooppaan. Paikallinen ihmisoikeusjärjestö, Nuntifa, järjesti kaleerireissuja välimeren toiselle puolen, ihmisyyden piiriin. Ahmud ja veljet ottivat urhean riskin ja lähtivät seuraavalle kaleerille.

Kaleeri kulki ja tuhansien airojen sivallusten jälkeen oltiin Italiassa. Ilman ongelmia ei kuitenkaan menty, Ahmud tiputti riehakkaasti airotessa lentoinsinöörilentäjän paperinsa Välimereen. Matka jatkui junalla, ensin Rooma, sitten Pariisi, Lontoo, NY, Köpenhamina. Lopulta he saapuivat Ruotsiin, jossa veljekset viihtyivät kauniissa kesätunnelmista kauniiden Ruotsalaisten ympäröimänä. Erityisesti heidän unelmansa, Bråtvalla- festarit, olivat ikimuistoinen kokemus. Ruotsissa ollessaan Bråtvalla- festareilla valitettavasti myös tippuivat lääketieteen tohtorin paperit Mohammadin käydessä paikallisessa bajamajassa. Mohammad sanoo katuvansa ikuisesti tätä hölmöilyä, mutta tilanteessa ei ollut saatavilla muuta paperia ja hätä oli valtava. Hätää ei voi hänen mielestään voi käsittää, ennen kuin on kokenut Syyrian olosuhteet samassa suhteessa.

Ruotsin festarikesä kuitenkin ajautui melankoliseen päätökseen. Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Ahmud ja hänen veriveljensä näkivät ainoan mahdollisuutensa; Suomi. Suomeen pääseminen kuitenkin tarkoitti rajanylitystä pahamaineisessa Torniojoen mottikeskityksessä. Ahmud, Abhillah ja Ahmurrad lähtivät Bråtvallasta autolla kohti Torniota. Autolla Suomeen ei päässyt suoraan, koska tie on ollut monta kuukautta tukossa Suomalaisten nuuskaturistien autoista. Tornionjoki oli pakko ylittää.

Veljekset nousivat autostaan lähellä rantaa. Kiväärien pauhun pystyi jo kuuleemaan. Ahmudin iho meni täysin kananlihalle, tästä ei välttämättä selvitä hengissä. Hän vaihtoi pelonsekaisia katseita veljiensä kanssa. Ahmurradin poskella valahti kyynel ja hän sanoi ”En halua, pelottaa”. Ahmud lohdutti Ahmurradia sanomalla ”Meidän on pakko lähteä. Ei ole muita vaihtoehtoja”. Miehet kävelivät kohti Tornionjokea.

Tornionjoki oli enemminkin suo kuin joki. Paskan, veren, mullan, hylsyjen ja turpeen seos yletti Ahmudia rintaan asti. Haju oli sanoinkuvaamaton. Eteneminen oli vaikeaa, mutta veljekset marssivat päättäväisesti kohti valoisaa pauketta. Miehet kahlasivat kaksikymmentä tuntia. Kiväärituli, lentokonepommitukset ja tykistökeskitykset vältettiin ainoastaan ainoan oikean Jumalan voimalla. Vienot hymyt nousivat veljesten kasvoille. Ranta alkoi jo häämöttää horisontissa.

Kävi valtava pamaus. ”Tuo ei ole Suomi-KK”, sanoi Ahmurrad. Yht’äkkiä koko maa alkoi täristä. 82 milliset kranaatinheitinmurkulat iskeytyvät maahan. Ahmudin oikealla puolella maa muutti muotoaan, turve ja multa lensivät. Yksinäinen käsikranaatti viuhahti kohti veljeksiä. Ahmud otti helliin käsiinsä veljensä Abdillahin ja paiskasi hänet sekä itsensä koko voimallaan poispäin kranaatista. Muta loiskahti ja korvissa alkoi piipittämään. Abdillah ei kyennyt pitämään itseänsä pinnalla. Ahmud piti veljensä tiukassa otteensa ja tekohengitti häntä suun kautta, välillä käyden pinnalla haukkomassa henkeä. Tunnin keskityksen jälkeen alkoi hiljetä. Ahmud ja veli nousivat pinnalle. Hän huusi koko keuhkojensa voimalla: ”Ahmurrad”! ”Ahmurrad”! ”Ahmurrad missä olet”?!

Kun veljekset nousivat suosta, Ahmud näki ja oksensi. Ahmurradista ei ollut jälkeäkään. Kirkas verilammikko oli muodostunut siihen, missä Ahmurrad oli juuri seissyt. Abdillah alkoi kyynelehtiä. Musta savupilvi peitti näkyvyyden. Lyijyn ja tuoreen veren pystyi haistamaan.

Savun hälvettyä, veljekset näkivät rannan ja kaukana seisovan, harmaahaalarisen hahmon. Hahmolla oli Suomi-konepistooli roikkumassa käsillään ja kuubalainen arvosikari huulillaan. Voisiko se olla?

”Se on Christian! Hän tuli ja pelasti meidät!” Veljekset huutivat yhteen ääneen ilosta. Uck huusi veljille: ”Älkää huutako ne kuulevat! Äkkiä pois sieltä”! Veljet kahlasivat minkä kerkesivät ja kaatuivat väsymyksestä rantaan. Uck otti veljekset hartioilleen ja lähti juoksemaan kohti vastaanottoasemaa. Luodit alkoivat pian viuhua Uckin jaloissa, uusnatsiliikkeen Spandaun kauhistuttava rätinän säestäessä. Uck juoksi miltei neljänsadan metrin mailmanennätyksen. Suomalaisten asemat viimein löytyivät ja miehet pääsivät lepäämään.

Mohammad kehuu muistelmissaan erityisesti Suomen puolustusvoimia lämpimästä vastaanotosta. Hän sanoo rakastavansa sitä voimakasta tapaa ja nöyrää asennetta, jolla Suomen Tasavallan maavoimien prikaatinkenraali Christian Uck palvelleessaan Tornion rajalla piti yksiselitteisesti tilanteen hallussa. 2015 ansioitunut kenraali (Nunnerheimin 1. luokan ristiretkeilijä) jatkaa työskenetelyä rajalla vapaaehtoisvoimin ainoastaan inhimillisyytensä, empatiansa sekä Suomalaisen sisun voimalla. Vapaaehtoisista koostuva 4. Laukunhuoltopataljoona ja sen jäsenet tullaan muistamaan uhrauksistaan isänmaalle. Abdul muistelee:

”Tulen ikuisesti muistamaan, kun painava Gucci-laukku hiersi käteni rakoille. Urhea Suomipoika, Uckin suora alamainen, Eversti Santeri Iveysvyö, lähestyi minua ja otti laukun voimakkaisiin käsiinsä ja sanoi minulle: ”ei hätää, minä autan”. Halasin miestä ja sanoin ”kiitos” värisevällä äänelllä. Silloin todella tunsin ensimmäistä kertaa rakkautta. Joku todella välittää minusta tässä maassa. Toivottavasti Suomalaiset ymmärtävät, minkälaisia uhrauksia on tehty sen eteen, että humanitäärinen apu voi toimia poikkeusoloissa”.

Oli ilta ja sotilaat sekä urheat pakolaiset ryhtyivät iltatoimiin. Vain pakollisissa vartioissa olevat varusmiehet eivät osallistuneet iltaruokaan. Tänään oli erikoinen päivä, Suomen Pääministeri Juho Sipil aikoi pitää puheen Tornion tilanteesta. Miehet aukaisivat radion ja kokoontuivat. Sanat särisivät hiljaa radiosta:

”Kansalaiset, med börjare. Olen öh miettinyt tätä öh puhetta hyvin pitkään ja hartaasti. Urheat taistelijat Suomen, teidän tekoanne ei tulla unohtamaan. Teette tärkeää työtä. Voin tarjota omaa asuntoani niille urheille pakolaisille, joita te autatte. Tehkää kaikkenne, antakaa kaikkenne. Me tulemme puolustamaan maatamme uusnatseilta, aivan millä hinnalla tahansa. Me tulemme taistelemaan rannoilla, me tulemme taistelemaan lentokentillä, me tulemme taistelemaan pelloilla, sekä kaduilla; me emme tule ikinä antautumaan”

Kaikille tuli hyvä mieli herra Pääministerin sanoista. Ruuaksi oli puuroa, mutta kenraali Uck järjesti veljeksille oman ruokalistan. Ahmud vastusti kovasti, että hän sai parempaa ruokaa kuin Suomen sotilaat. Uck kuitenkin pakotti veljekset syömään Jyrki Cuckulan vastapaistettua härän gördefileetä. ”Tee niinkuin tahtoisit itselle tehtävän”, hän sanoi, syöden epämääräistä, madonsekaista riisipuuromössöä pahvilautaselta. Pian ruokailun jälkeen ilmassa kuului repivää ääntä. Tykistön pauhu.

Räjähdysten pauke täytti ilman ja maan. Ahmud teki mitä piti ja osasi, hän alkoi väsätä välittömästi ensihoitopaikkaa. Mohammadin teltta nousi alle viiteen minuuttiin täysin kirugisin hoitovalmiuksin. Hän havahtui, kun nuori sotilas, vänrikki Antero Cucka hoiperteli telttaan kummatkin munuaiset irti ja suolet pihalla, vielä tajuissaan. Ahmud ryhtyi salamannopeasti toimenpiteisiin: hän otti mattoveitsellä oman munuaisensa ja kiinni sen mieheen sekä parsi miehen sekä itsensä kokoon. Ahmud antoi ensihoitoa läpi koko lopun yön Suomalaisille 4. Laukunhuoltopataljoonan ja 21. Laskulaukkujääkäripataljoonan sotureille, pelastaen monia kärsiviä sieluja varmalta kuolemalta.

Pian tästä heidät vietiin Suomen suurimpaan vastaanottokeskukseen Rapidbeachille. Siellä veljekset sanoivat ”refugee”, tällä kun kuulemma saa Suomessa turvapaikan. Ei saanut. Ahmudin veli sai jäädä, mutta Ahmud itse syrjäytettiin Suomen pääkaupunkiin, Hellcityyn. Hän sai oman asianajajansa, Joni Cockranin, mutta hän oli skeptinen pääsystään maahan.

Pitkän oikeusprosessin jälkeen oli aika kuulla päätös. Ahmud oli Nuzerin kahvilassa Helsingissä, kun hän tapasi Jonin viimeistä kertaa. Huonoja uutisia. Asianajaja ei kaunistellut vaan meni suoraan asiaan. Hän sai kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomesta. Mohammad itki tapahtuman jälkeen Käntin hotellihuoneessaan tunteja. Mutta pakko oli lähteä, tästä niin kauniista ja mahtavasta maasta. Mohammad ymmärsi päätöstä. Jos hän lähtee, ehkä joku toinen saa hänen paikkansa. Hänen uhrauksensa ja kärsimyksensä on hyväksi jollekkin toiselle.

Ahmud itki koko matkan lentokentälle. Taksikuski halasi häntä syvästi kun hän lähti autosta ja kuiskasi Ahmudille: ”Tunnen sinut. Kuulin mitä Torniossa tapahtui. Pahoittelen koko isänmaani ja ihmisyyteni puolesta tätä. Tekisin mitä vain, jos voisin”, ojentaen laukun. Lentokoneessa Abdul istahti eturiviin ja itki itsensä uneen. Hän havahtui hereille, kun lentokoneessa oli turbulenssia. Kone alkoi menettää rajusti korkeutta. Ohjaamon ovi rävähti auki ja kaksi aseistettua, Isis-tunnuksin varustettua miestä osoitti rynnäkkökivääreillä matkustamoa.

Mohammad riisui miehet aseista pelkällä päättäväisellä katseellaan ja heitti molemmat ulos koneesta yhdellä sormenliikkeellä. Lentokone kuitenkin alkoi lähestyä maata. Abdul otti entisenä lentäjänä varman otteen ohjaustapista ja alkoi vetää kovempaa ja kovempaa. Kone nousi kuin nousikin, viime hetkellä pystyyn.

Nainen koneessa huudahti äänekkäästi ja vuodatti lapsivedet pitkin penkkejä. Abdul, vanha kätilö, tajusi realiteetit: synnytys normaalisti olisi mahdoton operaatio. Ahmud otti luotettavan mattoveitsensä ja teki täydellisen hätäsektion samalla ohjaten konetta kohti määränpäätä. Koneen moottori alkoi kuitenkin savuttaa. Hän asetteli koneen ohjauspyörän keskelle ja kiipesi siivelle. Moottorin savuamisen loputtua ohjaus jatkui normaalisti. Kone menetti polttoainetta ja oli tehtävä päätös: jatkaakko Syyrian, vai kokeilla pakkolaskua jokeen? Isis-joukkojen SAM-ilmatorjuntaohjukset seurasivat tiiviisti perässä, ja Abdul joutui tekemään väistöliikkeitä, jotka veivät lisää polttoainetta. On pakko laskeutua, löpöä on enää muutama litra.

Kone jysähti Hudsonjokeen. Hätälaskun suoritettuuaan Ahmud vain totesi: ”älkää taputtako, tein vain mitä piti ja jonka jokainen teistä olisi tehnyt”. Aikaa sanoille ei ollut, kone alkoi täyttyä vedellä ja oli taas aika toimia. Ahmud otti tilanteesta kiinni ja uitti matkustajat Syyrian rannalle, yksi kerrallaan. Kukaan muu ei osannut uida, mutta joka ikinen pelastui Mohammadin sankarillisten toimien ansioista.

Ahmud kuoli vain kaksi päivää lentokoneen laskun jälkeen rakkaudestaan Syyrialaisille. Hän lopetti veden juomisen, koska tahtoi, että kaikki makea vesi menee Punaisen Ristin leireille sekä vuodatti kymmenen litraa o-positiivista verta samaa tarkoitukseen. Ennen tätä hän juuri ja juuri sai kirjoitettua 250915-sivuisen muistelmakirjansa, jonka lähtetti suurlähetystön kautta arvostettuimman Suomalaisen aikakausilehden, Listamedian, toimitukseen.

 

 

Listamedian saamien tietojen mukaan tarina saatoi olla vain toimittajan harhakuvitelmaa (terrosyyria välimerus), mutta Listamedian laatuosaston päälikkö Martti Mutteri Kuningas pitää tarinaa täysin totena, koska kirjoittajana on teoilla ansioitunut Listamedia-tason toimittaja. Hän tosin myöntää, että yksittäisiä kohtia tarinassa on ehkä hieman väritetty.

abdulmohammad

About Listamedia

Listamedia on vuonna 2014 perustettu vapaa ja muista mediataloista riippumaton media. Yhteydenotot osoitteeseen: listamediafin@gmail.com

Post Navigation